<3

Asiakastyö

Verkojulkaisun näyttötyönä täytyi tehdä asiakkaalle verkkosivut. Itse tein omalle kummisedälleni. Hänellä on pilkekone, joka on mahdollista vuokrata. Olin aiemmin jo keskustellut hänen kanssaan asiasta, että olisi kätevää jos olisi verkkosivut joiden kautta konetta vuokrattaisiin. Lähdit tekemään eri variaatioita, jotka laittaisin sitten eteenpäin hänen valittavakseen.

Aloin toteuttaa luonnos 2 eli yksinkertaisempaa versioita. Samalla matkan varrella tuli lisäyksiä, joita en ollut alunperi suunnitellut. Yksi esimerkki on etusivulla vasemalla oleva harmaa laatikko, jossa lukee tärkeimmät infot. Päätin tehdä näin, koska silloin se näkyisi koko ajan osana sivustoa.

Sivuston toteutuksessa oli haasteita muun muassa tarvitsin koodamista poistaakseni tekstejä näkyvistä enkä itse saanut ongelmaani ratkaistua. Kyselin opettajaltani apuja jos en itse ratkaisua keksinyt. En kiirehtinyt sivuston teon kanssa, koska kummisetäni sanoi ettei sillä ole kiirettä. Tein kuitenkin aina eteenpäin kun aikaa oli. Itse olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Sivusto on hyvin simppeli eikä siinä ole mitään erikoista, mutta sellainen minulta pyydettiin. Jos olisin itselleni tehnyt kyseistä sivustoa niin olisin tehnyt siitä sisältörikkaamman. Olisin lisännyt sivustoon varauskalenterin, josta olisi näkynyt milloin pilkekone on vaapana.

Tässä linkki valmiille sivustolle

 

-Milloin tein mitäkin-
 
15.12.2022.

Tänään aloitin sivuston suunnitelemista. Tein ideointivaiheen sekä synopsiksen. Ideointivaiheessa tein raakamallit Illustratorissa sivuston ulkonäöstä. Samalla tein myös liikemerkin, jota voin käyttää sivuston otsakkeessa.

19.12.2022

Tänään jatkoin suunnitelmien tekemistä. Tein toteutus sekä leiskasuunnitelmat ja rakennesuunnitelmat.

13.1.2023

Aloitin verkkosivun tekemisen. Asensin sivun sekä valitsin teeman. Muokkasin myös otsakekuvan ja logon asetin suunnitelmani mukaan. Värimaailman asetin myös oikeaksi. Aloitin myös toteutusvaiheen kirjoittamista.

31.1.2023

Aloin luomaan verkkosivulle valikkoa sekä sisältöä.

8.3.2023

Tein illustrattorissa muutaman infolaatikon ja liitin ne sivulle. Kirjoittelin tekstejä artikkeleihin.

 

-Ideointivaihe-

-Luonnos 1-

Tietokone näkymä
Tabletti näkymä
Luonnos1.3
Puhelin näkymä

Miksi värit harmaa, valkoinen ja punainen?

Käytän näitä värejä, koska kaikki niistä ovat osa itse
pilkekoneen väritystä. Punainen toimii tehostevärinä sillä se tuo sivustoon
pienen väripilkun tasaisen harmaan ja valkoisen sekaan, jotka sen sijaan
tekevät sivustosta rauhallisen.

Miksi juuri tämä otsake kuva?

Halusin laittaa otsakekuvaksi pilkkeistä kuvan, koska
pilkkeet liittyy sivuston aiheeseen. Se on myös selkeä ja rauhallinen tausta
sivustolle.

Miksi juuri tämä sommittelu?

Päätin jakaa valikon neljään osaan, koska niin saan pääasiat
esille parhaiten. Yläpalkkiin asetin nimen ja yhteystiedot, koska siellä ne
ovat näkyvillä koko ajan.

Alapalkkiin laitoin maksutavat, koska ne ovat ns extra
infoa, mutta kuitenkin ihan hyödyllistä tietoa. Nekin näkyvät sivustolla koko
ajan. Varauskalenterin asetin etusivulle muun tärkeän infon lisäksi, koska
siitä näkee kätevästi milloin vuokrattava kone on vapaana.

Miksi tämä typografia?

Haluan, että sivu on selkeä ja helppolukuinen joten siksi
aion käyttää perinteistä Arialia koossa 12pt.

-Luonnos 2-

Tietokone näkymä
Tabletti näkymä
Luonnos2.3
Puhelin näkymä

Miksi värit harmaa, valkoinen ja punainen?

Käytän näitä värejä, koska kaikki niistä ovat osa itse pilkekoneen väritystä. Punainen toimii tehostevärinä sillä se tuo sivustoon pienen väripilkun tasaisen harmaan ja valkoisen sekaan, jotka sen sijaan tekevät sivustosta rauhallisen.

Miksi juuri tuo otsake kuva?

Halusin laittaa otsakekuvaksi pilkkeistä kuvan, koska se pilkkeet liittyy sivuston aiheeseen. Se on myös selkeä ja rauhallinen tausta sivustolle.

Miksi juuri tämä sommittelu?

Päätin jakaa valikon viiteen osaan, koska niin saan pääasiat esille parhaiten. Etusivulle halusin laittaa lyhyen ja ytimekkään alkuinfon, jotta mahdollinen asiakas saa tärkeimmät tiedot heti.

Miksi tämä typografia?

Haluan, että sivu on selkeä ja helppolukuinen joten siksi
aion käyttää perinteistä Arialia koossa 12pt.

 

-Synopsis-

Mitä?

-Responsiivinen sivusto

-Sivusto, jossa vuokrataan halkomakonetta

Miksi?
 

-Helpottaa koneen vuokrausta

-Asiakas haluaa oman sivun, jolla vuokrata tori.fi sijaan

-Sivsustolle saa enemmä ja paremmin kaikki tarvittavat infot

Minkä puutteet halutaan postuvan?

Asiakas tahtoo vuokrata konettaan laajemmin. Se ei torin kautta ole niin helppoa kuin oman nettisivun avulla.

Milloin?

Tarkkaa aikataulua ei ole eli voin työstää sivustoa aikalailla sen mukaan milloin itse ehdin.

Miten?

Toteutan työn aluksi kokonaan WordPressiin ja sieltä siirrän sen maksussileen Netfinn palveluun. Teen työn yksin ja itsenäisesti.

 

-Toteutussuunnitelma & leiskasuunnitelma 1-

Tietokone

Header: 1920px  x  64px

Otsake: 1920px  x  305px

Navi: 1920px  x  64px

Margin: 370px  x  600px

Section: 1180px  x  600px

Footer: 1920px  x  64px

Logo: 680px  x  105px

 

 Tabletti

Vaaka:

Header: 1025px  x  47px

Otsake: 1025px  x  192px

Navi: 1025px  x  47px

Margin: 155px  x  440px

Section: 715px  x  440px

Footer: 1025px  x  47px

Logo:  533px  x  76px

Pysty:

Header: 770px  x  47px

Otsake: 770px  x  170px

Navi: 770px  x  55px

Margin: 0px

Section: 770px  x  720px

Footer: 770px  x  47px

Logo: 385px  x  62px

 

Puhelin

Header: 1244px  x  75px

Otsake: 1244px  x  243px

Navi: 1244px  x  105px

Margin: 0px

Section: 1244px x  1703px

Footer: 1244px  x  75px

 

Kuvien sijainti:

Otsakekuva otsakkeeseen. Tarvittaessa tekstin sekaan kuvia.

Kuvien koot:

Otsake kuva: 1920px  x  305px

Muut mahdolliset kuvat: 1280px  x  720px

Tekstit:

Otsikot: Times New Roman  (koko 20pt) Väri: musta

Times New Roman

Leipäteksti: Times New Roman (koko 21pt) Väri: musta

Times New Roman

Värit:

          Valkoinen #FFFFFF (Headerin ja footterin väri, navin väri sekä sectionin väri)

          Harmaa    #B2B2B2 (Marginaalin väri)

          Punainen  #940100  (Tehoste väri valikoissa)

 

-Rakennesuunnitelma 1-

Header:

-Nimi

-Puhelinnumero

Footer:

-Maksutavat

Etusivulta löytyy:

– Kuka vuokraa

-Mitä vuokraa

-Missä

-Hinta

-Varauskalenteri

Vuokraus:

          Ohjeistus vuokraamiseen

          Koneen haku / palautusajat  (mahdollisesti)

Infoa koneesta:

          Yleiset tiedot (merkki/ malli, rajoitukset esim paino)

          Tekniset tiedot

          Käyttöohjeet

Valmistaja:

          Firman nimi

Tarvittavat kuvat ja logot

Tein itse ”logon” asiakkaan nettisivulle. Muita logoja sivulle ei tule.

Otsake kuvan otin ilmaisesta kuva pankista.

Loput tarvittavat kuvat kysyn asiakkaalta itseltään.

Linkitys

Sivustolle ei tule linkityksiä muille sivustoille tai someihin

 

-Toteutussuunnitelma & leiskasuunnitelma 2-

Tietokone:

Otsake: 1920px  x  366px

Navi: 1920px  x  64px

Margin: 370px  x  600px

Section: 1180px  x  600px

Logo: 680px  x  105px

Tabletti

Vaaka

Otsake: 1025px  x  220px

Navi: 1025px  x  47px

Margin: 155px  x  440px

Section: 715px  x  440px

Logo:  533px  x  76px

 

Pysty:

Otsake: 770px  x  200px

Navi: 770px  x  55px

Margin: 0px

Section: 770px  x  720px

Logo: 385px  x  62px

 

Puhelin

Otsake: 1244px  x  305px

Navi: 1244px  x  105px

Margin: 0px

Section: 1244px  x  1703px

Logo: 640px  x  90px

Kuvien sijainti:

Otsakekuva otsakkeeseen. Tarvittaessa tekstin sekaan kuvia.

Kuvien koot:

Otsake kuva: 1920px  x  366px

Muut mahdolliset kuvat: 1280px  x  720px

Tekstit:

Otsikot: Times New Roman  (koko 20pt) Väri: musta

Times New Roman

Leipäteksti: Times New Roman (koko 21pt) Väri: musta

Times New Roman

Värit:

          Valkoinen #FFFFFF (Navin väri sekä sectionin väri)

          Harmaa    #B2B2B2 (Marginaalin väri)

          Punainen  #940100  (Tehoste väri valikoissa)

 

-Rakennesuunnitelma 2-

Etusivulta löytyy:

– Kuka vuokraa

– Mitä vuokraa

– Missä

– Hinta

– Yhteystiedot

Vuokraus:

-Ohjeistus vuokraamiseen

-Koneen haku / palautusajat (mahdollisesti)

-Yhteystiedot toisen kerran

Maksutavat:

-Tieto millä kaikilla välineillä maksun voi suorittaa

-Tieto sovelluksista, joilla maksun voi suorittaa

Infoa koneesta:

-Yleiset tiedot (merkki/ malli, rajoitukset esim paino)

-Tekniset tiedot

-Käyttöohjeet

Valmistaja:

-Firman nimi

Tarvittavat kuvat ja logot

Tein itse ”logon” asiakkaan nettisivulle. Muita logoja sivulle ei tule. Otsake kuvan otin ilmaisesta kuva pankista. Loput tarvittavat kuvat kysyn asiakkaalta itseltään.

Linkitys

Sivustolle ei tule linkityksiä muille sivustoille tai someihin.

-Itsearviointi-

Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa tilaajalähtöisen verkkosivuston julkaisujärjestelmällä.

4, Asennan itsenäisesti julkaisujärjestelmän tai käytän valmista julkaisujärjestelmää tilaajalähtöisen sivuston toteutuksessa. Valitsen toteutuksessa käytettävän tarkoitukseen soveltuvan sivupohjan ja muokkaan sen visuaalisesti tarkoituksenmukaiseks.

Opiskelija tuottaa, muokkaa ja julkaisee verkkojakelukelpoista kuva-, teksti- ja videomateriaalia.

4, Tuotan, muokkaan ja julkaisen itsenäisesti verkkojakelukelpoista kuva-, teksti- ja videomateriaali. Optimoin itsenäisesti sivuston mediamateriaalit nopeasti latautuviksi.

Opiskelija optimoi hakukonenäkyvyyttä ja testaa sivuston toimivuutta.

3, Optimoin sivuston metatietoja ja hakusanoja tai hyödynnän niissä julkaisujärjestelmän mahdollisuuksi. Testaan verkkosivuston toimivuutta ja latautumisaikoja eri käyttöympäristöissä.

Opiskelija työskentelee tilaajalähtöisesti ja huomioi toimintansa vaikutukset tuotannon kustannusten muodostumiseen.

5, Työskentelen järjestelmällisesti tilaajalähtöisesti. Toimin ja kommunikoin sujuvasti tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa.

Opiskelija dokumentoi työnsä keskeisiä vaiheita ja perustelee tekemiään ratkaisuja.

4, Dokumentoin järjestelmällisesti työni keskeiset vaiheet ja perustelen ratkaisujani sujuvasti. Kokoan työnäytteitä ammatillisesta osaamisestani.

Opiskelija toimii vastuullisesti, oma-aloitteisesti sekä kehittää ja ylläpitää ammattiosaamistaan.

 5,  Toimin vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja oma-aloitteisest. Hyödynnän tarvittaessa muiden asiantuntemusta ratkaistessaan työtehtäviensä erityiskysymyksiä. Haen tietoa työssäni esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti. Arvioin omaa työskentelyäni ja oppimiskykyäni realistisesti ja monipuolisesti.

Kommentit pois päältä artikkelissa Asiakastyö